RIKAS MIES -ELOKUVA ON ILMESTYNYT
Vuoden työn alla ollut Ylä-Pirkanmaalainen elokuva, RIKAS MIES, on vihdoin valmis, kesto 35 min. Työ alkoi ideoinnilla viime syksynä ja talven myötä siirtyi käsikirjoitusvaiheeseen. Lumien sulettua alkoivat kuvaukset ja editointi alkoi heti kuvausten valmistuttua. Editointi kaikkine jälkitöineen valmistui lopullisesti elokuun 3 pv. 2023. Ensi-ilta Rikkaalle miehelle on ihan pian. Näyttelijöinä elokuvassa ovat Marko Kuronen, Harri Mäkinen, Miia Räikkönen-Jatkola, Arto Selkee ja Miika Huikuri. Ohjaajana toimi Iiro Koskelainen ja tuotantoyhtiöinä Viitalanniemen Filimistudiot ja IronMedia Oy.
Katso tästä RIKAS MIES -traileri!
RIKAS MIES -ELOKUVAN JUONI
"Kaksi ideologialtaan erilaista suomalaista sotilasta kohtaavat eksyneenä Pohjois-Suomalaisessa metsässä. Toinen haluaa takaisin komppaniaansa ja toisen ajatukset ovat jo sodan jälkeisessä vauraassa elämässä. Syntyy eloonjäämistaistelu ja syviä keskusteluja keskellä synkkää korpea matkalla kohti Helsinkiä ja toisen yrittäessä päästä omaan komppaniaansa. Kantamuksena sotilailla on kymmeniä kiloja kultaa."
LISÄTIETOJA ELOKUVASTA VOI KYSYÄ: iiro.koskelainen@ironmedia.fi
Ohessa muutamia kuvakaappauksia elokuvasta.
Elokuvassa näyttelevät: Marko Kuronen, Harri Mäkinen, Miika Huikuri, Miia Räikkönen-Jatkola ja Arto Selkee.